Friday, June 24, 2016

Keskikesän onnistumisia ja onnettomuuksia


Remmirähjäys, ah tuo hyvin yleinen koiraongelma, joka myös täältä löytyy. Bono on hirveän paljon edistynyt tässä asiassa ja nyt muutaman päivän sisällä on tapahtunut useampi ylpeyden hetki. Mutta myös yksi erittäin paskanmakuinen kohtaaminen. Edetään aikajärjestyksessä.

Lähelläni on vesipuisto, jonka edessä on suuri aukea parkkipaikkoja varten. 99% ajasta siinä ei ole juuri ketään. Pari päivää sitten kävelimme aukean reunassa kun huomasin lähestyvän perheen, jossa oli isä, äiti, 2 nuorta tytsyä ja yorkshirenterrori pitkässä hihnassa. Ajattelin perheen tajuavan jättää meille hajurakoa. mutta he aikoivatkin ohittaa muutaman metrin päästä vaikka tilaa olisi ollut vaikka kuinka paljon. Pikkutytön pitelemä terrori pitkässä hihnassa arvelutti ERITTÄIN paljon, mutta pysäköin Bonon ja aloin palkata sitä iloisesti. Perhe meni ohi, Saatanalle kiitos terrori meni myös esimerkillisesti ohi, Bono ei kiihtynyt mitenkään ja katsoi heitä rauhallisesti. Perheen mentyä ohi annoin koiralle vapaakäskyn ja se lähti fleksissä (KYLLÄ KÄYTÄN FLEKSIÄ VOI ABUA) hölkkäämään eteenpäin, ei jäänyt kyttäilemään perhettä. Olin erittäin onnellinen.

Eilen kävelytin Bonon edestakas kaupungin toiselle puolelle. Käytän hyväksi aina suuria aukeita, kuten jalkapallokenttiä ja muita vastaavia, jotta voin ottaa muihin tarvittaessa etäisyyttä. Tällä reitillä tälläisiä aukeita ei vaan juuri ollut, mutta kaikki meni kuitenkin hyvin ja Bono oli rento. Viime vuonna kohti kävelevät ihmiset, äänekkäät lapset ja läheltä kiitävät pyöräilijät saivat Bonon hermostuneeksi, mutta nyt suurin osa epäluuloisuudesta vaikuttaa poistuneen. Varmuuden vuoksi palkitsen koiraa melkein jokaisesta näköhavainnosta. Paluumatkalla Bono äkkäsi auton alla olevan kissan ja jumitti siinä usean minuutin. Koira ei onneksi kiihtynyt haukkuasteelle asti ja sain pideltyä sitä helposti. Tapahtumalla oli nolostuttavasti yleisöä, kaksi vanhempaa akkaa istui penkillä ja kuulin kuinka toinen sanoi "se kattoo kissaa." Sain viimein koiran kävelemään normaalisti ja pysähdyin akkojen kohdalla, kun he olivat selkeästi uteliaita. Kerroin koiran olevan vielä koulutuksessa, sen olleen minulla alle vuoden ja että se on entinen katukoira. Bono meni nuuskimaan akkoja luvan saatuaan ja kokemus oli kaikille positiivinen. Minäkin sain egonbuustausta kun naiset kehuivat kuinka hyvä omistaja Bonolla on, kuinka komea se on ja kuinka hyvä koira siitä vielä tulee.

Mutta sitten. Voi helvetin perkele. Tänä yönä kun tätä kirjoitan kävi se pakollinen paska mäihä, edellisestä onkin jo aikaa. Vein koiraa viimeiselle yökusetukselle, kun huomasin edellä olevalla kävelytiellä keski-ikäisen akan kahden keskikokoisen puudelin kanssa. Toinen oli hihnassa ja toinen vapaana. En pystynyt kiertää heitä ja ainut vaihtoehto oli pysähtyä ja antaa heidän jatkaa matkaa turvallisesti parinkytä metrin päässä. Palkkasin Bonoa ja kaikki olisi mennyt hyvin, mutta akan koirat alkoivat räkyttää ja yksi sinkoili hihnan päässä ja toinen juoksi rinkulaa omistajan ympärillä vapaana. Onneksi ei sentään tullut meidän luo, siinä olisi mennyt henki. Akka tajusi laittaa vapaana olevan hihnaan, mutta jäi jumittamaan paikalleen ja kysyi saisiko tulla tutustumaan meihin. Huusin "ÄLÄ TUU" tai jotain lyhyttä sen suuntaista. Sitten keskityin vain Bonoon, joka oli erittäin provosoitunut räkyttävistä koirista, jotka olivat melkein sen kotipihalla. Oli hirveä työ pitää tappomeiningillä huutava ja hyökkivä koira paikallaan, mutta sain Bonon istumaan ja rauhoittumaan. Se söi kädestä ja jopa maasta, mutta sitten alkoi taas hermostua ja katsoin mitä akka vielä sekoilee. Kauhukseni ämmä oli nyt vain muutaman metrin päässä, tulossa meitä kohti kahden yhä räkyttävän koiran kanssa! Huusin "Älä jumalauta tule tänne!", jolloin akan naama valahti kalpeaksi ja hän kääntyi kiukkuisesti pois raahaten puudeleitaan.

Lähdin toiseen suuntaan Bonon kanssa. Bono kävi hyvin kuumana, mutta se yhä suostui syömään palkkaa ja kuunteli käskyjäni. Kävelimme viereisen koulun viertä ja tietenkin nurkan takana istui kännissä oleva äijä lunnikoiran kanssa. Koira alkoi murista ja haukkua, eikä äijää näyttänyt kiinnostavan yhtään tilanne. Bono ei yllättäen provosoitunutkaan tästä, se kyllä kyttäsi lunnikoiraa, mutta sain sen huomion ja käskin sen hypätä pyörätelineen yli. Luikimme turvaan jalkapallokentälle (aukeat paikat!), jossa sain rauhoitettua adrenaliinirakin ja kyttäsin koska puudelit menisivät takaisin taloonsa.

Raivostuttaa hirveästi noin tollo ämmä! Koirassani ei ollut mitään kutsuvaa ja ystävällistä! Silti hän on tulossa tyrkyttämään rakkejaan sille yöpalaksi. Mitä jos en olisikaan kääntynyt katsomaan mitä hän oli tekemässä? Puudelit olisivat tulleet iholle asti ja siinä olisikin ollut tragedian ainekset koossa. En voi ymmärtää mitä hänen päässään liikkui. Toivottavasti tämä ei hirveästi taannuta Bonon käytöstä. Raskas huokaus tähän väliin.

Sunday, June 5, 2016

Jossittelua


Jossittelen paljon. Se on tapa, josta yritän päästä pois. Mietin jos olisin tehnyt joskus toisin, tai jos joku olisi tehnyt minulle toisin, millaista elämä olisi nyt.

Olen monesti katkera kun en saanut lapsuudessani ja teininä paljon kaipaamaani koiraa. Olen yhä siitä katkera, vaikka olenkin saanut koiran viimein hankittua. Mutta kuinka pitkällä voisinkaan olla koirien kanssa jos olisin saanut aloittaa harrastuksen paljon nuorempana? Olisin varmasti ehtinyt jo hankkia useamman koiran, päästä kunnolla sisälle harrastusmaailmaan, kokea paljon ja oppia paljon. Sain koiran vasta 24-vuotiaana, siinä on ollut paljon menetettyä aikaa. Olisiko nuoruuteni ollut vähemmän myrskyinen, jos minulla olisi ollut koira, tuo uskollisin liittolainen ja normaaliin terveeseen päivärytmiin pakottava olento?

Monesti harmittaa kuinka en uskaltanut ottaa heti ensimmäiseksi koiraksi pentua. Kuinka pitkällä voisin olla, jos olisin saanut opettaa koiraa, joka olisi kuin tabula rasa. Sen sijaan, että yritän nyt opettaa aikuista koiraa, jolla on omat lujasti pinttyneet toimintamallinsa.

Ja sitten toki ne kaikki miljoonat jossittelua aiheuttavaa asiaa, mitkä kuuluvat sitten yksityiselämäni puolelle eivätkä koirablogiin.

Jos, jos ja jos. Erilaisten mahdollisuuksien miettiminen on hyödyllistä, niissä vellominen taas ei. Pitää toimia niillä eväillä mitä on tällä hetkellä saatavilla. Toivottavasti vanhat koirat, me molemmat, voimme oppia uusia temppuja.