Eristäminen

Muutama vuosi sitten edellisessä työpaikassani oli mies, jota voidaan kutsua tässä kirjoituksessa nimellä X, jonka kanssa puhuin monesti koirista. Hänellä oli saksanpaimenkoira ja ilmeisesti hän oli omistanut niitä useampia elämänsä varrella. Hän puhui itsevarmuudella ja sain kuvan hänen olevan melkoinen mestarikouluttaja ja koiramies henkeen ja vereen. Itselläni ei tuolloin ollut vielä koiraa ja näytin puhelimesta kuvaa unelmakoirastani, punaisesta pitbullterrieristä. Hänenkin mielestä se oli komea, joskin hän luuli sitä Cao Fila de Sao Migueliksi, todennäköisesti koska niistä oli ollut juttua Koiramme -lehdessä.

X järjesti pienet grilli-istujaiset kotonaan ja menin sinne parin muun työkaverin kanssa. Totta kai halusin nähdä koirankin, mutta pettymys oli karvas kun saavuin perille. Koiraa en nähnyt edes vilaukselta, sillä koko illan se oli lukittuna pimeään kellariin (yritin edes ikkunasta nähdä sisälle), sillä se olisi muutoin hyökännyt vieraiden kimppuun. Ja oli siinä vähintään kerran onnistunutkin, kertoi toinen työkaverini, jonka reiteen koira oli jollain edellisellä vierailulla käynyt kiinni kuin hyena. Olin hyvin surullinen tuon koiran puolesta ja illan edetessä marinoiduin perusteellisesti viinassa ja lopulta nyyhkinkin koiran takia.

Tuon jälkeen en juurikaan rupatellut X:n kanssa töissä. Olin niin pettynyt millainen hänen antama mielikuvansa oli verrattuna todellisuuteen. Toinen työkaverini, jota koira oli purrut, sanoi X:n koulutuksen olevan sitä, että X juottaa itsensä känniin ja sitten menee kellariin "kouluttamaan" koiraa. Toisin sanoen koiraa turpaan ja sitten odotetaan sen maagisesti oppivan käytöstavoille. Jälkikäteen kun olin jo lähtenyt tuolta työpaikalta kuulin X:n käyneen humalassa työkkärissä koira mukanaan ja totta kai koira oli purrut työkkäritanttaa. Ties mikä järki tuossakin nyt oli, kun koiran aggressio-ongelma oli selkeästi tiedossa. Seuraavana kesänä näin miehen taluttavan kaupungilla mustaa sakemannipentua. Varmaankin edellinen lopetettiin. Toivottavasti samanlaista kohtaloa ei ole luvassa tälle uudelle.

Minä ymmärrän miten haastavaa on elää koiran kanssa, joka on aggressiivinen toisille koirille ja jopa ihmisille. Tajuan miten houkuttelevaa on vain pitää koiraa eristyksissä sisätiloissa ja omalla pihalla (jos sellaista on), ja sitten yön hämärässä viedä koiraa lenkille toivoen ettei törmäisi kehenkään. On paljon helpompaa luovuttaa kuin sitoutua monta vuottakin kestävään koulutukseen, johon vaaditaan aikaa, kärsivällisyyttä ja johdonmukaisuutta. Kun lisätään tuohon mukaan välillä holtiton viinankäyttö saadaan heti kunnolla heikennettyä kärsivällisyyttä ja johdonmukaisuutta. Tarvitaan myös tietotaitoa, joka valitettavasti monella tuntuu olevan luokkaa "koiraa turpaan kunnes se tottelee". Etenkin tämän esimerkin kaltaiselle noin viisikymppiselle äijälle on vaikeaa hankkia ulkopuolista apua ja myöntää omien koulutustapojen olevan toimimattomia, etenkin jos ne ovat ennen joten kuten toimineet. Hän oli selkeästi hyvin ylpeä puhuessaan koirastaan kun en vielä ollut nähnyt sitä, hänen ylpeydelleen olisi ollut aivan liian iso kolahdus hankkia apua muualta.

En osaa kuvitellakaan kuinka köyhää tuon koiran elämä on ollut (puhun menneessä aikamuodossa, sillä TOIVON koiran olevan nyt lopetettu ettei sen tarvitsisi jatkaa eristettyä elämäänsä). Ja miten stressaavaa, jos kuka tahansa lähelle tuleva on vihollinen. Ei saksanpaimenkoiran pääkopalle riitä vain hätäinen lenkki naapurustossa ja sitten takaisin kodin turvaan. Tämänkaltainen eristäminen ei ratkaise mitään, ajan kuluessa se vain pahentaa tilannetta kun koira ei mitenkään pääse oppimaan mikä on normaalia arkea ja mikä oikeasti uhkaava tilanne.

Olen parin vuoden sisällä huomannut paljon viittauksia ns. jääkausimenetelmään. Jääkaudessa ongelmallista koiraa ei huomioida ollenkaan, pakolliset ruokinnat ja kusipaskalenkit kyllä tehdään, mutta muutoin koiralle pidetään mykkäkoulua. Tarkemmin voi lukea muun muassa täältä. Hämmennyin heti ensimmäisen kerran kuullessani jääkaudesta, koska menetelmä kuulostaa niin epäloogiselta ja haitalliselta. Varmasti joillekin koirille tämä on voinut toimia, mutta en kyllä itse suosittelisi tälläistä kenellekään edes vihoviimeiseksi keinoksi. Miksi koira hakisi hyväksyntää sellaiselta ihmiseltä, joka ei siitä selvästi ole kiinnostunut ja ei siitä välitä? Jos joku on kylmä minua kohtaan on luontaisin reaktioni olla kylmä takaisin. Miksi koira luottaisi henkilöön, joka voi yhtäkkiä kohdella sitä kuin arvotonta roskaa? Jääkauden aikana ei koiran kanssa saa leikkiä ja harrastukset pitää laittaa tauolle. Mitä koira sitten tekee aktivoidakseen itseään tuona parin viikon aikana? Eiköhän käytösongelmat vain pahene ja mukaan voi tulla kourallinen uusia ongelmia, kun koira turhautuneena jyrsii sisustukset paskaksi ja huomaa tyhjän haukkumisen olevan ihan kivaa. Ja miten koira voi oppia uusia käytösmalleja jääkauden aikana, jos sitä ei opasteta ja rohkaista tekemään jotain muuta huonon käytöksen sijaan? Etenkin ilman kouluttajan apua tälläisestä menetelmästä tuskin on mitään muuta kuin suunnatonta haittaa.